MYYNTIEDUSTAJA PÄÄKAUPUNKISEUDULLE

Tehtävä: myyntiedustaja pääkaupunkiseudulle
Haku päättyy: sopivan henkilön löydyttyä

Toimintamme kasvaessa haemme myyntiedustajaa vakituiseen työsuhteeseen pääkaupunkiseudulle.

Emme edellytä aiempaa myyntikokemusta tai teknistä osaamista alalta. Tärkeämpää on ennakkoluuloton ja määrätietoinen asenne sekä halu ratkaista asiakkaiden ongelmia ja kehittyä todelliseksi huippumyyjäksi ja sisäilma-asiantuntijaksi. Edellytämme B-luokan ajokorttia, sillä työ on liikkuvaa. Saat käyttöösi yrityksen myyntiauton asiakastapaamisia varten. Koulutusvaiheen aikana oma auto voi olla tarpeen (kilometrit korvataan).

Tehtäviisi kuuluu alueesi asukkaiden kontaktointi kasvotusten, sisäilmakartoituksien laatiminen sekä autat asiakkaitasi heille parhaiten sopivat sisäilmaratkaisut. Oma-aloitteisuus ja aktiivisuus palkitaan.

Tarjoamme sinulle selkeän ja toimivan konseptin, parhaat tuotemerkit, nykyaikaiset myynnin työvälineet (tietokoneen ja puhelimen) sekä jatkuvan tuen. Pääset osaksi rentoa ja osaavaa tiimiä. Painamme hommia silloin, kun on sen aika, mutta osaamme ottaa myös rennosti. Tarjoamme kannustavan tuloksiin perustuvan palkkauksen.

Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Tiedustelut ja vapaamuotoiset hakemukset Jarmo Mustonen, toimitusjohtaja, 050 378 4309, jarmo.mustonen@sisailmacenter.fi

Tarjoamme:

  • Valmiin konseptin
  • Koulutuksen alalle
  • Hyvän edellytyksen tienata hyvin
  • Mainion työympäristön
  • Mahdollisuudet edetä urallasi
  • Päätä itse työaikasi
  • Valmiita kontakteja
  • Alan parhaat tuotemerkit

Hae työpaikkaa

Drag 'n Drop your files here!
Please wait...
Ilmainen kartoitus!

Jätä numerosi ja tilaa ilmainen ilmanvaihtokartoitus.

Please wait...
Ilmainen kartoitus!