SisäilmaCenter on vanhojen rakennusten ilmanvaihto-ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen erikoistunut suomalainen perheyhtiö. Palvelemme niin kotitalouksia kuin taloyhtiöitäkin koko Etelä-Suomen alueella.
Kehittämämme Fresh Air -ilmanvaihtoratkaisut soveltuvat etenkin 1940 – 1990 -luvulla rakennettujen talojen sisäilman laadun parantamiseen.
Tehtävä: myyntiedustaja Lahden alueelle
Haku päättyy: sopivan henkilön löydyttyä
Toimintamme kasvaessa haemme myyntiedustajaa vakituiseen työsuhteeseen Lahden alueelle.
Emme edellytä aiempaa myyntikokemusta tai teknistä osaamista alalta. Tärkeämpää on ennakkoluuloton ja määrätietoinen asenne sekä halu ratkaista asiakkaiden ongelmia ja kehittyä todelliseksi huippumyyjäksi ja sisäilma-asiantuntijaksi. Edellytämme B-luokan ajokorttia, sillä työ on liikkuvaa. Saat käyttöösi yrityksen myyntiauton asiakastapaamisia varten. Koulutusvaiheen aikana oma auto voi olla tarpeen (kilometrit korvataan).
Tehtäviisi kuuluu alueesi asukkaiden kontaktointi kasvotusten, sisäilmakartoituksien laatiminen sekä autat asiakkaitasi tarjoamalla heille parhaiten sopivat sisäilmaratkaisut. Oma-aloitteisuus ja aktiivisuus palkitaan.
Tarjoamme sinulle selkeän ja toimivan konseptin, parhaat tuotemerkit, nykyaikaiset myynnin työvälineet (tietokoneen ja puhelimen) sekä jatkuvan tuen. Pääset osaksi rentoa ja osaavaa tiimiä. Painamme hommia silloin, kun on sen aika, mutta osaamme ottaa myös rennosti. Tarjoamme kannustavan tuloksiin perustuvan palkkauksen.
Toimi nopeasti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Tiedustelut ja vapaamuotoiset hakemukset Niko Ursin, myyntipäällikkö, 040 935 1619, niko.ursin@sisailmacenter.fi